Lopetin kuukausi sitten hetkeksi työni vanhusten parissa, päätin silloin vielä neuloa yhdelle meidän aivan kerrassaan ihanalle 98-vuotiaalle Lotta-rouvalle sukat. Hän on positiivisimpia ihmisiä ketä olen ikinä tavannut, olisiko siinä pitkän iän salaisuus. Hänellä oli luja tahto elää 100 vuotiaaksi, voimat kuitenkin alkoivat hiipua kesällä ja muutama viikko sitten valo sammui kokonaan. Hänen tarinat ja valoisa luonne jäävät onneksi elämään monen ihmisen kautta vielä pitkäksi ajaksi.
Nämä sukat kerkesivät lämmittää hänen jalkojaan vain muutaman viikon ennen kuin muuttuivat taivassukiksi.
Näistä on vaikea kirjoittaa. Muutamia kuukausia sitten yksi veljeni läheisimmistä ystävistä kuoli traagisesti. Ei siinä vielä pahin. Vaimo jäi yksin viimeisillään raskaana. Ensimmäinen lapsi tulossa. En voi mitenkään tuntea toisen tuskaa oikeassa mittakaavassa, mutta jo hetken mielikuva itsensä asettamisesta vaimon asemaan aiheuttaa valtavan ahdistuksen ja kyyneltulvan.
Tunteita sai tähän työhön purettua ja ehkä samalla jotain konkreettista tukea ja osanottoa osoitettua kyseiselle henkilölle.
Voimia kaikille jotka ovat menettäneet läheisiään.
