tiistai 31. maaliskuuta 2015

Käsitöitä ja oikeita töitä

Viikonloppuna vietettiin taas käsityöviikonloppua! Tällä kertaa otin vauhtia ystäväni luota perjantaina, shoppailtiin konttikirppiksellä, syötiin hyvin ja  kerettiin vähän ompelemaankin. Lauantaina menin työvuoron jälkeen perinteiselle oman kylän käsityöviikonlopulle ompelemaan ja muutama työ valmistuikin. Sunnuntai päivä menikin melkein kokonaan työn merkeissä. 





Pikkupoika oli tyytyväinen uuteen t-paitaansa. Täytyy kuvata loput valmistuneet vaatteet kunhan taas kerkeän.


Isompi poika on taas innostunut hama-helmistä ja tehtaileekin kaikkea mukavaa niistä, minecraft-aiheiset taitaa olla suosikkeja, mutta tuli sieltä pari söpöä cup-cakea, joista tuli sitten korvakorut tuliaiseksi ystävälleni.




tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kevät se tulla jolkottelee...

Tänään viimein innostuin keväästä...Laitettiin tomaatin siemenet itämään, milläs muulla tehdään purkin pohjiin reijät kun sukkapuikolla.


Sitten innostus lopahti kun vilkaisin etupihalle. Kevyt siivous edessä. Siirryin sisätiloihin.


Pakkasta tuli tyhjennettyä marjoista, jääkaapista ei löytynyt rahkaa eikä kermaviiliä niin käytin maustamatonta jugurttia ja toimii erittäin hyvin.


Ja jotain uutta kivaa kesäksi tuli aloitettua tällä kertaa virkaten.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pitsikukkalapaset ja Stripemaniaa omiin jalkoihin.

Tehtiin lasten kanssa pikavisiitti mummulaan. Kyllä oli kauniin keväinen ilma ja luonto äänineen aivan upea, lapset taasen äänineen eivät olleet niin ihania. Välillä nämä "lomareissut" vaan eivät mene putkeen.

No sentään sain taas jotain valmista. Sukkia olen kutonut itselleni jo muutaman kuukauden, muutama kerros kerrallaan, nyt ne valmistuivat. Langassa oli ikävästi värjäysvirhe violetin pätkän kohdalla ja vasta loppukerässä, neuloin silti sukat loppuun, täytynee lähetellä palautetta perästä.


 My favorite place in the world. Mummulan veranta.




Tuli taas yllärikutsu serkun synttäreille ja koska en kehdannut mennä tyhjin käsin, menin pitsikukkalapaset käsissä.





lauantai 7. maaliskuuta 2015

Dalur-islantilainen neulepusero

Dalur-Laakso on puseron nimi, sen kuvio on peräisin 1960-luvulta ja se on tehty paksusta langasta. Olen tyytyväinen. Pitkästä aikaa tuli onnistumisen tunne, en löytänyt neuleesta edes yhtään virhettä, joka on ainutkertaista minulle :)

Lanka oli kyllä pettymys. Mies osti kolme pakettia merinovillaa Lidl:istä ja vielä se lanka meni ja loppui kesken, onneksi löysin sitä yhdeltä ihanalta ihmiseltä Facebookin Lankahamsterit-ryhmästä lisää. Tämä on karheaa ja kutisevaa lankaa, vaikka ei pitäisi olla. Onneksi aidot islantilaisetkin ovat, joten en aio välittää. Tämä meneekin ulkovillapaidaksi.


Tämä malli siis löytyy kirjasta nimeltä Islantilaisia neuleita. Vedis Jonsdottir. Aivan upea kirja. Vielä on tehtävä lisää islantilaisia.


Villapaidan kuvasi taas 7-vuotias valokuvaajan alku.