keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Viittä vaille koiranputkisukat

Kuinka usein minulle käykään näin. Lanka loppuu viime metreillä! Kuinka turhauttavaa kun lankaväriä ei enää valmistetakkaan. Mikä pistää ihmisen tekemään samoja virheitä kerta toisensa jälkeen? Hyvä usko ja sinisilmäisyys- siinä vasta paheet.

Sukat on Lumi Karmitsan kilpailutyö Suuri käsityö- lehden ja luonnonsuojeluliiton  luontosukkakilpailuun ja olisivat aika ihanat jos ikinä valmistuvat... (Jos tiedät tämän vihreän Novita seiskaveikan värikoodin tai jopa omaat sitä pienen pätkän, jätä rohkeasti kommentti!)
Lumi Karmitsalta on tulossa kirja heinäkuussa ja aion varmasti hankkia sen itselleni, sillä se näyttäisi olevan täynnä herkullisia kirjoneuleohjeita.







keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Halvaantuneen miehen kämmekkäät

Työssäni on se hieno puoli, että pystyn kohdistamaan pienimuotoista apua suoraan ihmisille, joiden erityistarpeet tunnen. Erään halvaantuneen miehen sympaattinen vaimo valittelee usein miehensä kylmiä käsiä. Keksin tähän ratkaisun ja neuloin pitkät kämmekkäät. Nämä ovat siis normaalia pidemmät, jotta sormetkin peittyvät ja niitä voi tarvittaessa kääntää. Ihan passelit myös sisätiloihin.

Löysin mielekkään ohjeen Lankakauppa kerän blogista ja pääsin testaamaan uutta Broken seed stitch- tekniikkaa, joka kahdella värillä näyttää todella kivalta ja on helppo neuloa. Käytin paksumpaa lankaa jotta sain miehen kädelle sopivan.



Omaan käteen turhan isot, saaja on suurempi kätinen.


Syksyllä taitaakin puhaltaa uudet tuulet, sillä sain opiskelupaikan ja tarkoitus olisi jäädä opintovapaalle, siitä lisää varmasti myöhemmin!

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Fisukkaa ja fimoilua

Niina Laitiselta tuli taas kiva knit along-projekti Fisukat ja minähän neuloin mukana, tosin yksi sukka kerrallaan. Sukista tulivat liian suuret minulle, mutta kyllä nämä aina kodin löytää itselleen..





Muutama viikko sitten järjestettiin töissä fimo-korupaja ja kävin tietenkin tutustumassa tähän massaan, ihan mukavaa oli. Jotain namosia sain kotiinviemisiksi.


Kesäloma alkoi viikko sitten ja ensi viikkolla olisi tarkoitus lähteä caravaanailemaan, saas nähdä mitä siitä tulee. 

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Pienen pojan hellehattu

1-vuotta täyttävälle kummipojalle tekasin kesähatun synttäripakettiin. Ohjeen löysin täältä.  Kakkosen koukulla ja lisäyksiä jatkoin vielä kaksi kerrosta lisää. Nauhakujan jätin pois ja lieristä tein vain ensimmäiset 4 kerrosta. Auto on vapaan käden tuotosta.


Mun mallini on turhan pikkunen :)