tiistai 10. toukokuuta 2016

Kevätretki Kroatiaan

Uuuh, pitkään haaveiltiin pienestä matkasta miehen kanssa kaksin ja sitten pitkän vellonnan jälkeen saatiin sovittua työpaikoille vapaat ja matkaksi valikoitui Kroatian Split ihan siitä syystä, ettei muualle (meidän listan kohteisiin) kyseisenä ajankohtana päässyt. Eikä ollut muuten huono valinta. Matkaan lähdettiin täysin ilman minkäänlaisia suunnitelmia, matkaopasta ei siis edes avattu, tällainen  matkailu on mieheni mieleen ja näillä on menty jo vuosikaudet. Aiemmin suunnittelin kaikki matkat tarkasti, mutta mies stressaantui ja kokeiltuamme kerran suunnitelmatonta matkaa, huomasin itsekin saavani siitä enemmän irti. Sitä on enemmän avoin kaikelle. Johonkin reissuille toki katson tärppejä etukäteen.

Kummosempia miettimättä yhdeltä istumalta varasin siis lennot Splitiin ja hostellin Splitin läheiseen kylään Stobrec:iin ja meni niin nappiin että. Hostelli oli viehättävä, pieni kolmikerroksinen kerrostalo aika syrjäisellä sijainnilla 5 kilometriä Splitistä Dubrovnikin suuntaan. Paikalle oli kyllä hankala löytää, varsinkin kun meidän navigaattori teki meille oharit. Oltiin ostettu se vuosi sitten nimenomaan euroopan karttojen takia ja siinä ei kuitenkaan sitten ollut Kroatian karttoja, no ei annettu sen häiritä ja löydettiin mutu tuntumalla kohteeseen perille kolmessa tunnissa :D (20 km matka). No kyllä siinä tuli fiilisteltyä, syötyä ja shoppailtuakin matkan varrella. Vuokra-auto oli hyvä ja halpa tapa liikkua Kroatiassa, sillä taksit ovat yllättävän kalliita ja vuokra-auton hinnaksi tuli täysvakuutuksella noin.60 €/neljä päivää.

 Hostellin omistaa sympaattinen perhe, joka antaa oman puutarhansakin asukkaiden käyttöön. Sateisena päivänä he toivat meille punaviini karahvin sadetta pitelemään. Kroatialaiset olivat muutenkin sydämmellistä ja auttavaa väkeä, joku paikallinen humppueukko meidät perille hostelliin lopulta ohjasti. Hostellilta lähti alas rinnettä polku joka vei upealle luonnonrannalle, jossa vietimme ensimmäiset päivät kun ilmat vielä helli. Hostellin löytää nimeltä Super horizont Stobrec. Alla olevat kuvat ovat hostellin ympäriltä.


 Etsi kuvasta valkoinen turisti.





Haha, tämä jakso naurattaa hostellin ovessa joka päivä :) Nro.2.
 Myöskään hyttysten tappamiseen ei löydetty muuta laitetta kun voileipägrilli ja tuli muuten rumaa jälkeä!


Kaksi päivää oli sateista säätä ja silloin paineltiin kiertoajelulle, lähdettiin ajamaan 150 kilometrin pituista lenkkiä maaseudulle ja vuoristoon. Aivan mahtavaa. Ikinä ei tiennyt mitä kulmantakana odottaa, lehmätkin olivat vapaana kello kaulassa.


 Vuoristossa oli niin kauniita maisemia, että pysähdeltiin jatkuvasti ja tässäkin reissussa meni koko päivä. Päädyttiin lopulta syömään kauniiseen kylään nimeltä Omis, joka oli vuorten syleilyssä. Siitä lähti kaunis kanjoni vuorten solaan. Harmitti vietävästi kun oli sade keli ja veneet eivät liikkuneet solassa, sillä tämä paikka jos joku on näkemisen arvoinen. Nähtiin Kylä kuitenkin vuorilta käsin sekä maitse. Käytiin me myös Splitin keskustassa, mutta siitä ei mitään erikoista sanottavaa, green market tori oli kiva, kasvikset tuoreita ja halpoja, myöskin pieni vanhakaupunki kapeine kujineen viehättävä. Käsityö kauppoja en onnistunut löytämään, ainoastaan yhden kojun torilta, jossa myytiin neulottuja tuotteita.



 Kroatiahan on myös tunnettu viinimaa- joka ei kuitenkaan kuulu henkilökohtaisiin lemppareihini. Piti silti hieman herkistellä viimeisenä iltana. Ja kotiinviemisiksikin tarttui muutama pullo. Ruuasta sen verran, että se on halpaa. Ei mitään suuria makuelämyksiä kuitenkaan, turhan raskasta makuuni. Kasvisruuat hyvä vaihtoehto tässä maassa :)

 Yleinen siisteys hallitsi joka paikassa, en törmännyt yhteenkään likaiseen wc-tilaan matkan aikana.


Tämä mummo oli huvittava, istui iltaisin katsellen ruukuissa kasvavia kasvejansa. Tyypillinen välimeren-maan mummo, tai tässä tapauksessa Adrianmeren-maan mummo. Mustiin pukeutuva harmaahapsi tuima ilme kasvoilla. Muutenkin Kroatiassa on hyvin paljon samoja piirteitä kuin esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa.




Kroatiaan tullaan vielä palaamaan, tai näin on alustavasti suunniteltu. Ei mitään huonoa sanottavaa maasta. Pelkkää ylistystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti