sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Luonnollinen jalkakylpy


 Suomen luonto alkaa olla kauneimmillaan. Oikeastaan muutaman viikon päästä kun alkaa vielä niittykukat kunnolla kukkimaan niin on kaunein aika vuodesta.
Jalkakylpy luonnonantimista on paras tapa rentoutua työviikon jälkeen. Kerätä voi melkein mitä vaan, melkein kaikilla on terveysvaikutuksia, kaikki kasvit tulee kuitenkin tunnistaa ja tarkistaa. Kirjallisuudesta (esim.Toivo Rautavaara, mihin kasvimme kelpaavat) ja googlettamalla löytää terveyshyödyt (esim.täältä ja täältä.)  Itse laitoin jalkakylpyyni koivunlehtiä, horsmaa, piharatamoa ja kuusenkerkkää. Nämä sisältävät paljon vitamiineja ja öljyjä, lisäksi monilla kasveilla on jokin erikoisominaisuus kuten piharatamolla, jonka jo lapsuudesta muistan haavojen parantajana sekä kuusenkerkän puhdistavan vaikutuksen. Muita hyviä kasveja on mm. siankärsämöt, nokkonen, humala, kamomillasaunio ja kultapiisku... Itse lorautin kylvyn kyytipojaksi tilkan oliiviöljyä ja ruokalusikallisen merisuolaa. Hyvä tapa ennen kylpyä on kuoria jalat vaikkapa hunajalla ja suolalla.

Jalkakylpy on paras hauduttaa hetki eli laittaa kasvit vatiin ja kaataa kiehuva vesi päälle, parinkymmenen minuutin päästä laittaa viileempää vettä sekaan ja jalat vatiin. Suosittelen valitsemaan paikan hyvin puutarhasta, ottaa hieman evästä, vaikkapa punaviiniä ja hyvää juustoa ja sitten vain nautitaan hetkestä.


Kunnes vatiin eksyy kukkia ja pienet jalat seuraksi :)


Ja sitten viereen ilmestyy toinen vati ja omien lapsien lisäksi naapurinkin lapset.


Nautinnollista sunnuntaita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti