keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Sadonkorjuu

Sadonkorjuuta on tehty pitkin kesää. Minusta ei viljelijää saa, vaikka yrittämistä kyllä löytyy.
Kesäkurpitsoista tuli kyllä isoja ja maistuvia.


 Tähän laitan itselleni muistiin mitkä menestyivät armoillani:

-Salaatti (montaa eri sorttia, ne menestyy aina)
-Herneet
-Kesäkurpitsa
-Nauris
-avomaakurkku

Älä laita näitä:

-Tomaatti
-Parsakaali
-Kukkakaali
-valkosipuli



Niin kuin kuvista näkyy, tomaatit eivät kerkeä kypsyä, nauriita sai ihan hyvin, olisi vain pitänyt laittaa harvempaan, sillä osa (niinkuin kuvassa olevat) jäivät pieniksi. Kaaleista ei kehtaa laittaa edes kuvaa!


Auringonkukan kodilla ja samettiruusun kukinnalla on tarkoitus värjätä lankaa, yhden erän värjäsinkin jo samettiruusulla ja väri oli upea.


Avomaakurkut olivat kovin epämuodostuneita, mutta ei se makua haittaa :)


Teinkin niistä herkkukurkkuja! Tässä ohjetta:

1,5 l vettä
4 dl sokeria
3 rkl suolaa
1/2 rkl sinapinsiemeniä
6 kpl mustaherukanlehtiä
3 valkosipulinkynttä
4 dl väkiviinaetikkaa

 
Keitetään vettä, sokeria, suolaa ja mausteita ensin 10 minuutia ja lopuksi lisätään väkiviinaetikka ja kiehautetaan vielä. Kaada kuuma neste puhdistettuihin lasipurkkeihin kurkkujen päälle piripintaan, anna jäähtyä ja laita purkit kannet päällä kylmään. Valmiita nautittavaksi 2 viikon kuluttua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti