tiistai 17. helmikuuta 2015

Ahon uudistunut ulkonäkö

Remontti aloitettiin joulukuun alussa ja sen piti kestää 2-3 viikkoa. Toisin kävi arvatenkin. Ajattelin heti aluksi että ei tule onnistumaan, talo on aika haasteellisen muotoinen ja varmasti aikaa vievä. No ei se mitään, remontti tilattiin paikalliselta yritykseltä urakkatyönä. Nyt kun talo rupeaa olemaan valmis, hieman kaduttaa. Nimittäin väri. Se on kyllä ihan meidän näköinen, mutta pelkään, että kaikki näyttää nyt ihan sekamelskalta kun on niin värikästä sisällä ja ulkona.

Tästä lähdettiin liikkeelle. Vanha verhous oli maalattua mineriittilevyä.


 Sitten riisuttiin talo. Alla oli saumoissa haurastunut alumiinipaperi ja vielä tervapaperi.


Muutama yllätys toki löytyi vanhasta talosta, vinolaudat olivat muutamasta kohdasta lahonneet sekä katto oli pienen lyhdyn kohdalta vuotanut ja sitä piti uusia. Mutta aika vähällä selvittiin, olimme varautuneet pahempaan.


Alle laitettiin paksumpi puukuitulevy (tuulensuojalevy) lisäeristeeksi ja ristikoolaus väliin. Yritin perehtyä huolella vanhan talon remontointiin, silti jännittää muuttaa toimivia rakenteita. Muutosta tehtiin kuitenkin asumismukavuus- ja taloudellisuus-syistä. Talo oli nimittäin hyvin vetoisa.




Lopuksi perinteinen pystyrimaverhous eli lomalaudoitus. Aika räväkkä väri tuli valittua, lumi vielä korostaa väriä. Vieläkin on remontti hieman kesken, tilasimme muutaman korvausilmaventtiilin ja osa puutavarasta olikin vain pohjamaalattua. Muuten olen suhteellisen tyytyväinen remonttiin, kun kilpailutimme yrityksiä, oli heillä hintaerot parhaimmillaan 20 000 euroa! Mitä suurempi yritys, sitä kalliimpi hinta.




Kesällä talo näyttää varmasti paremmalta, kesää odotellessa :)

1 kommentti: