sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Talvimekko


Lainasin taannoin kirjastosta kirjan nimeltä Neuleiden neljä vuodenaikaa ja ihastuin siinä tällaiseen hyvin yksinkertaiseen mutta kauniiseen mekkoon Snowdrop.
Vuosia takaperin olin saanut kirpparilöydön, laatikollisen kaamean punaista ohutta pirtin kehräämön villalankaa jota sain tähän mekkoon hyvin uppoamaan. Neuloin kaksinkertaisesta langasta ja puolta numeroa pienemmillä puikoilla kuin ohjeissa oli. Ohje on helppo ylhäältä alas neulottava malli. Punoin vielä lopuksi nyörin sinisestä villalangasta  icord- tekniikalla. 
Tuli aika sopiva mekko joulunajan menoihin. Siispä ensi joulua odotellessa. 




 



 Vaihtelua töihin. Lampaiden kanssa on ollut mukavaa, ne kun on lehmiin verrattuna kevyempiä käsitellä ja muutenkin helppo hoitoisempia. Kuitenkin lehmät ovat suuri rakkauteni ja olenkin niiden kanssa työskennellyt jo lähes tulkoon vuoden päivät.

Ei saa välittää kuvattavan hömpsyisestä lookista, eläinten kanssa nuhjaantuu hetkessä.
Kuvaajana toimi taas 10-vuotias apulaispoikani joka tunnollisesti hoitaa kanssani myös lampaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti